Proletaarit

Tänään lauantaina Turussa osoitettiin mieltä Turkin iskua vastaan Rojavan alueelle Pohjois-Syyriassa. Noin 350 ihmistä kokoontui Turun kävelykadulle kello 13 jälkeen ilmaisemaan vastustuksensa Turkin sotilaallisen operaation suhteen. Samalla osallistujat osoittivat solidaarisuutensa Rojavan vastarintataistelijoita kohtaan, jotka nyt kohtaavat turkkilaisia ilmaiskuja ja tykistöhyökkäyksiä. Kuolleiden siviilien määrä kasvaa nopealla tahdilla ja tuhannet ihmiset ovat jo joutuneet pakenemaan kotoaan.

Mielenosoittajat puolustavat näin kurdien itsemääräämisoikeutta ja vaativat nopeita toimia hallituksen suunnalta: Suomen tulisi EU-puheenjohtajamaana toimia edelläkävijänä Turkin sotatoimien lopettamiseksi, peruuttaa jo myönnetyt asevientiluvat Turkkiin, katkaista diplomaattiset suhteet Turkin valtion kanssa, asettaa Turkki kauppasaartoon sekä asettaa Pohjois-Syyrian ylle lentokielto. Mielenosoituksessa kuultiin vetoomuksia myös turkkilaisten tuotteiden boikotoinnin sekä Turkkiin matkailun lopettamisen puolesta.

Mielenilmaisu on osa kansainvälistä toimintapäivää, joka vaati Turkin miehityksen lopettamista Rojavassa. Myös Tampereella osoitettiin tänään mieltä, ja Helsingissä mielenosoitus on jatkunut jo useamman päivän.

1

23456IMG_9445[2]

Tarvitsemme maailmanlaajuista työväenluokan solidaarisuutta ja joukkomielenosoituksia ympäri maailmaa vastustamaan Turkin veristä hyökkäystä. Emme voi luottaa EU:n tai Naton kaltaisiin imperialistisiin tahoihin, koska…

View original post 139 more words

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s