Punainen on vihrein

Maailma menee päin helvettiä ilmastomuutoksen ansiosta eivätkä eliitit pysty tekemään sille mitään. Porvaripuolueet lausuvat tietysti hienoja puheita rakenteellisesta eriarvoisuudesta ja vaikuttavat olevan aidosti huolestuneita ilmastokriisin vuoksi, mutta mitä he ehdottavat asian ratkaisemiseksi? Lisää veroja, jotka kohdistuvat etenkin vähäosaisiin. Liberaalit keskittyvät yksilöllisiin kulutustapoihin, ihan kuten ilmastokriisin takana olisi yksittäiset henkilöt, eikä tuhottava talousjärjestelmä. Näin he pyrkivät…

Advertisements

Fasismi tulee tappaa jo kehdossa

Helsinki, Vastavirta- festivaali, 26.8.2018 Aloitan puheenvuoroni yksinkertaisella idealla: fasismi ja äärioikeistolaisuus eivät synny tyhjästä. Usein viimeaikainen äärioikeiston nousu nähdään jonkinlaisena moraalisena tai eettisenä ongelmana, joka syntyy joidenkin ihmisten synnynnäisestä ”pahuudesta”. Mutta fasismi, rasismi ja muukalaisviha ovat poliittisia ilmiöitä, joiden juuria tulee etsiä yhteiskunnan sosioekonomiselta pohjalta. Täytyy pitää mielessä, että kun käytetään kategoriaa ”fasismi”, ei tarkoiteta…

Vappupuhe 2018

Hyvät toverit, Olen syntynyt 80-luvun puolivälissä. Minun sukupolvelleni kerrottiin, että sosialismia rakentaneiden valtioiden romahdettua, saisimme vihdoinkin elää rauhassa ja veljellisissä suhteissa. Asiat eivät menneet ihan näin, ja nyt tiedämme, että niin kauan kuin kapitalismi on olemassa, niin kauan pieni joukko ihmiskuntaa riistää suurinta osaa maailman ihmisistä, ja pieni joukko imperialistisista maista riistää suurinta osaa maailman…

Onko työllistyminen maahanmuuttajalle yhtä kuin kotoutuminen?

Työ on mitä sopivin teema uudistetun Tiedonantajan ensimmäiselle numerolle. Marxilaisesta näkökulmasta työ on ihmislajin erottava piirre. Abstraktista ja universaalisesta perspektiivistä työ on ihmislajin tarpeidensa mukaan tekemää luonnon muokkausta. Se on ihmiskunnan keskeinen aktiviteetti, joka vaikuttaa koko yhteiskunnalliseen olemassaoloomme. Konkreettisesti ja yhteiskunnallisista olosuhteista riippuen työ voi olla ihmisen itseilmaisun muoto, vapauden ja luovuuden ilmaisua. Tietyissä yhteiskunnallisissa…

Presidentinvaalit oikeistohegemonian näkökulmasta

(Poliittinen alustus SKP:n Turun piirikomitean kokouksessa, 11.2.2018) Presidentinvaalit johtivat ennustettuun tulokseen: Niinistö valittiin presidentiksi ensimmäisellä kierroksella. Kokoomustaustaisen porvaripresidentin uudelleen valitseminen osoittaa, kuinka voimakas on hallitsevan luokan ideologinen koneisto. Vaikka Suomen yhteiskunta koki pienen myrskyn hallituksen työttömille säätämän rankaisulain aiheuttaman tyytymättömyyden vuoksi ja vaikka Niinistö nopeasti allekirjoitti lain laajasta kansan vastustuksesta huolimatta, niin silti suuri enemmistö…

SKP:n maahanmuuttoryhmän puheenvuoro presidenttivaaleista maahanmuuton ja maahanmuuttajien näkökulmasta

SKP:n keskuskomitea, 20.1.18 SKP:n maahanmuuttoryhmälle, on surullista että muutamat ehdokkaat jatkavat sitä ”tolkun ihmisen” ajattelua, joka hahmottaa antifasistinen liikkeen ääriliikkeeksi, sen toisen ääripään rasistien lisäksi. Niinistö toistaa tätä puheetta, samaa tekee Haavisto, ja jopa Kyllönen on ilmaissut sitä jonkun verran. Toisaalta, on hälyttävää että kaksi ehdokasta, Paavo Väyrynen ja Laura Huhtasaari, ns. ”kansallismieliset” ehdokkaat, ovat…

”Aktiivimalli” on työttömyysturvan leikkaus ja työttömien kyykyttämistä

Julkaistu Tiedonantajassa (12.1.)   Sipilän hallituksen ns. työttömyysturvan ”aktiivimalli” on ollut valokeilassa viime aikoina. Malli rankaisee työttömiä jotka eivät onnistu saamaan pätkätyötä ja toistaa tyypillistä porvarillista käsitystä, jonka mukaan työttömyys on seurausta työttömien laiskuudesta. Hallituksen rankaisumalli ei luo yhtäkään työpaikkaa, vaan asettaa työttömät jatkuvan leikkausuhan alle. Suomen kommunistisen puolueen Turun piirijärjestö vastustaa jyrkästi rankaisumallia ja kehottaa kaikkia…

Paperittomat tekopyhyyden välineenä

Julkaistu Turun Sanomissa (28.12.) Mielipidekirjoitukseni (TS 18.12.), jossa lähestyn sote-palveluiden laajentamista paperittomille, sai kritiikkiä varavaltuutettu Pirjo Lammelta (ps, TS 21.12.). Tietenkin perussuomalaiset puuttuvat asiaan, kun maahanmuuttovastaisuus on puolueen ainoa poliittinen aate. Perussuomalaiset hyväksikäyttivät suomalaisten pelkoa ja vihaa taloudellisessa kriisissä ja ohjasivat pelkoa maahanmuuttajia kohtaan. Matkan varrella puolue legitimoi rasismia ja uusfasismia. Lampea huolestuttaa sote-palveluiden laajentamisen…

Turun kaupungin tulee laajentaa perusterveydenhuolto paperittomille ihmisille

Julkaistu Turun Sanomissa (18.12.), Aamuset-lehdessä (15.12.), ja Turkulainen-lehdessä (20.12.) Tärkeä edistysaskel tapahtui Helsingissä, kun pääkaupungin valtuusto hyväksyi marraskuun lopussa välttämättömien sosiaali- ja tervey­spalveluiden laajentamisen paperittomille henkilöille. Käytännössä tämä tarkoittaa, että Helsingissä paperittomilla ihmisillä on jatkossa mahdollisuus hakea perusterveydenhuollossa hoitoa ennaltaehkäisevästi esimerkiksi pitkäaikaissairauksiin, eikä heidän tarvitse odottaa päivystykseen joutumista. Paperittomilla ihmisillä on tämän päätöksen seurauksena oikeus…

Rauhanliikkeestä ay-liikkeeseen: kommunistien tulee olla aktiivisia ja yhtenäisiä joukkoliikkeissä!

Puheenvuoro SKP:n Keskuskomitean kokouksessa Turku, 19.11.2017 Suomi pois Natosta ja Nato pois Suomesta! Helsingin Sanomien gallupin mukaan 59 prosenttia suomalaisista vastustaa Suomen liittymistä Natoon. Puolustusliittoon liittymistä kannattaa 22 prosenttia. Tämä osoittaa, että huolimatta jatkuvasta oikeistopropagandasta ja pelonlietsonnasta, etenkin Venäjän kohtaan, suurin osa suomalaisista ei halua sitoa Suomea Natoon ja näin arvostaa maamme puolueettomuutta ulko- ja…