Fasismi tulee tappaa jo kehdossa

Helsinki, Vastavirta- festivaali, 26.8.2018 Aloitan puheenvuoroni yksinkertaisella idealla: fasismi ja äärioikeistolaisuus eivät synny tyhjästä. Usein viimeaikainen äärioikeiston nousu nähdään jonkinlaisena moraalisena tai eettisenä ongelmana, joka syntyy joidenkin ihmisten synnynnäisestä ”pahuudesta”. Mutta fasismi, rasismi ja muukalaisviha ovat poliittisia ilmiöitä, joiden juuria tulee etsiä yhteiskunnan sosioekonomiselta pohjalta. Täytyy pitää mielessä, että kun käytetään kategoriaa ”fasismi”, ei tarkoiteta…

Advertisements

”Aktiivimalli” on työttömyysturvan leikkaus ja työttömien kyykyttämistä

Julkaistu Tiedonantajassa (12.1.)   Sipilän hallituksen ns. työttömyysturvan ”aktiivimalli” on ollut valokeilassa viime aikoina. Malli rankaisee työttömiä jotka eivät onnistu saamaan pätkätyötä ja toistaa tyypillistä porvarillista käsitystä, jonka mukaan työttömyys on seurausta työttömien laiskuudesta. Hallituksen rankaisumalli ei luo yhtäkään työpaikkaa, vaan asettaa työttömät jatkuvan leikkausuhan alle. Suomen kommunistisen puolueen Turun piirijärjestö vastustaa jyrkästi rankaisumallia ja kehottaa kaikkia…

Socialism is the Solution for Venezuela

Venezuela has permanently been on the news during the last few months. The country’s dire economic situation and the violent protests organised by the right-wing opposition to Nicolás Maduro have drawn the attention of Western media, which usually convey a discourse conditioned by the interests of North-American imperialism in the region. But what is really…

Vapputervehdys, 1.5.17, Vanha Suurtori, Turku

Toverit ja ystävät, Suomen kommunistisen puolueen puolesta, kiitän teidän läsnäolostanne tässä vappumarssissa. Tänä vuonna meillä on taas yhteinen vappu, missä työväenpuolueet kokoontuvat yhdessä juhlimaan kansainvälistä työväen päivää. Ja kansainvälisenä työväen päivänä on syytä muistuttaa työväenluokan yhtenäisyyden tärkeydestä työväen liikkeelle. Nykyajan Suomessa työväen yhtenäisyys on tärkeämpi kuin koskaan. Kun Suomea hallitsee porvarillinen yhteisrintama (Keskusta, Kokoomus ja…

The Finnish Social and Healthcare Reform

Privatization projects of welfare systems are often justified with demands for “freedom of choice”. With this noble ideal on their lips, neoliberal governments attempt to legitimize privatization of social and healthcare services, schools, etc. The Finnish government is applying the exact same argument to undertake the widest privatization process Finland has ever seen: the social…

Democracy and Socialism

The question of democracy in the construction of socialism is not an accessory detail. Certain currents of Marxist thought tend to view representative democracy as a mere tool for the political education of the working class, for the conquest of occasional progressive reforms, and as a political regime that generally permits free circulation of socialist…